Yksin kohti yksinäisyyttä

 Vähän pidempi tauko nyt tullut pidettyä kun olen joutunut venymään omien voimavarojen yli jälleen kerran.

Mutta lähdetään nyt liikkeelle vuosien 2014-2018 välisestä ajasta. Pääosin muistot on negatiivisia, juurikaan mitään positiivista sanottavaa ei näistä vuosista ole. Ainakaan en muista yhtään sellaista muistoa, jota ei olisi varjostanut väkivalta tai manipulointi.

Tosiaan olin työelämää aloittamassa, sain uusia ihania työkavereita ja itse työ oli mielestäni riittävän haastavaa. Olin Helsingin kaupungin alaisuudessa kotihoidossa, sain vastuuta ja pulmia ratkaistiin ihan jokaisessa työvuorossa. Osallistuin pikku jouluihin ja tyhy-päiviin innolla, koska tiesin niiden vievän raskaalta tuntuvan työn hetkeksi loitommaksi ja sain vahvemman suhteen kollegoihin samalla rakennettua.

Hänen mukaansa myös työmatkojen pituus alkoi olla myös ongelma, 40-60minuutin työmatka julkisilla oli hänelle liikaa. Vaihdoin työpaikkaa lähemmäksi, 30minuutin työmatka muuntui alle puolessa vuodessa taas ongelmaksi. Tein paljon keikkaa lähi seuduilla ja löysin sitten 5minuutin kävelymatkan päästä työpaikan, jossa jopa viihdyin aika pitkään.  Työmatkat hän aina saattoi tai vakoili kauempana, että menisin töihin. Jos jonkun tutun näin matkalla, ilmestyi hän sitten ''ihan sattumalta'' paikalle. Ei puhu mitään, seisoskelee vierellä niin kauan, että menen sinne rakennukseen sisälle ja hän sitten pääsee lähtemään kotiin tai töihin. Kuitenkin voimavarat alkoivat olla lopussa, irtisanouduin työpaikalta uupumuksen takia ja tein silloin tällöin keikkaa. Olin toisinaan työtön ja toisinaan jaksoin töissä käydä. Tällöin talous oli omalta osaltani todella tiukalla.

Aluksi lyöntejä ja potkuja tuli silloin tällöin, yleensä ne tulikin jonkun väärän ruokaostoksen tai ruoan valmistukseen liittyen. Tähän koulutin itseni ostamaan juuri oikeaa tuotetta tai ruoan valmistin exän toiveiden mukaisesti, joka hetken toimi etten saanut osumia. Mutta tilalle tuli sosiaalisten suhteiden jättäminen. Töissä en voinut enää tehdä pitkiä päiviä, koska tällöin kuulemma petin. Hän aluksi vaati viestillä varmistusta, missä olin tai kenen kanssa. Tämäkään ei riittänyt vaan pikku hiljaa, salakavalasti en saanut osallistua työkavereiden illan viettoon tai nähdä ylipäätään ketään ilman hänen valvontaa. Vanhempien luokse en saanut mennä ellei hän ollut mukana. Sanoja täytyi myös varoa, koska jos kerroin liikaa tai puhuin väärästä aiheesta niin kotona sain sitten lyöntiä useamman mykkäkoulu päivän päätteeksi. 

Väkivallan ja sosiaalisten suhteiden karsittua hän keksi kaiken näköistä, mitä piti ostaa. Tietyt, kalliimmasta päästä olevat tuotteet piti saada ja jos ei muuten niin osamaksulla. Käypänä vaatimusten toteuttamiseen hän käytti väkivaltaa ja mykkäkoulua. Vaikka vuorotyössä olin ja tiedossa oli viikonloppu vuorot, hänen oli saatava viikonlopuksi tietyt alkoholijuomat. Aluksi olimme elinkustannusten tasainen jakaminen kahtia, loppujen lopuksi maksoinkin kaikki. Sähköt ja vuokran, joka oli 1000€ molemmin puolin. Lisäksi maksoin ruokakulut ja molempien liittymät. Jos mainitsin epätasaisuudesta niin mykkäkoulu alkoi, haukkuminen, solvaus ja loppujen lopuksi fyysinen satuttaminen.

Vuonna 2016 rupesin ynnäämään, millä tavoin minua kohdeltiin. Elämääni kuului nykyisin fyysinen, sosiaalinen ja taloudellinen väkivallan teko. Olin todella ahdistunut ja väsynyt elämäntilanteeseeni. Etsin monesti netin kautta apua tilanteeseeni, mutta en löytänyt mitään ratkaisua. Tuntui, että olisin yksin koko tilanteessa. Yöt meni monesti joko valvoessa tai nukuin vain muutaman tunnin. Hereillä oloaika meni koiran ruokintaan, ulkoiluun, ruoan laittoon, kaupassa käyntiin ja sohvan nurkassa istumiseen ''katsoen'' hänelle mieluisia ohjelmia.

Väkivaltaisuus yltyy 2017 vuoden aikana nyt myös seksuaalisuuden osalta, siinä minulla ei ollut mitään valta-asemaa vaan olin vain tavara. Kirjaimellisesti itselläni oli tunne ettei minusta ole muuhun kuin antamaan se, minkä hän halusi. Aloitin joskus vuonna 2012 hänen toiveesta hormonaalisen ehkäisyn, tämänkin painostuksen ja väkivallan vuoksi. Näinä vuosina myös exä päätti kokeilla jotain, mitä en edelleenkään hyväksy. Jostain kotimaiselta foorumilta, johon saa itse ottamia vartalon osien kuvia ladattua, hän löysi yhden naisen. Tämän naisen kanssa se petti 2017-2019 useamman kerran. Monesti ihmettelin outoa hajua, turhan vaaleita hius kiehkuroita ja puhelimella notkumista, mitään ei myöntänyt kun kysyin ihan suoraankin välillä. Vuonna 2018 sitten uskalsin vaatia vastausta, että onko ns. päivystys nyt hyvä syy käydä toisella vieraissa. Ja hän myönsi! Ei ollut mitään kiinteistöhuollon päivystystä vaan palavaa rakkautta tähän naiseen, jonka kanssa petti. Tällöin mietin eroa hyvin vahvasti, olisi vain pitänyt uskoa intuitiota ja lähteä. Mutta hän onnistui taas vakuuttamaan ja vannomaan kuunkin taivaalta.

Vuosi 2018 on minulle kuin usvassa kävelyä, ei selkeitä muistikuvia. Muistan tuolta vuodelta vain sen henkisen ahdistuksen ja voimattomuuden tunteen. Olin lukittuna jo useamman vuoden ajan neljän seinän sisälle, ilman yhtään ystävää tai ulkopuolista kontaktia. Toimin jo rutiininomaisesti, aivan kuin ohjelmoituna ja tiesin, mitä vältellä. Elämä pyöri exän aiheuttaman velkaantumisen, uupumisen, väkivallan ja kodin ympärillä. Halusin pois ilman pois pääsyä.