Mistä kaikki lähti liikkeelle

 Lähetääs purkamaan menneisyyden haamuja osa 1.

Olen aiemmassa parisuhteessa joutunut kokemaan väkivaltaa vähän kaikilla elämän osa-alueilla, joten nämä tulee olemaan raskaimmat kirjoitukset.

Aluksi haluan sanoa, että jos koet parisuhteessa väkivaltaa ja tuntuu ettei sun rinnalla kukaan seiso/auta niin olethan yhteydessä turvakoteihin tai muuhun tahoon. Netistä löytyy tietoa ja sivustoja, joilta pääsee nopeasti myös poistumaan eikä historiaan jää merkintää kyseiseltä sivulta.

Tosiaan, tapasin silloisen miehen 2010 vuonna alku syksystä. Tapailimme yhä useammin ja pistimme viestiä, molemmilla ammattikoulut vielä kesken. Hänellä oli kiinteistönhoitajan ja minulla lukio/lähihoitajan ammattitutkinto loppu suoralla. Asuimme silloin molemmat vielä vanhempiemme kattojen alla. Kaikki vaikutti olevan hyvin, tutustuttiin ja ihastuttiin. Ensimmäiset vaaran merkit tulivatkin sitten lähihoitaja opintojen aikana, jolloin olisi kannattanut lähteä. Opintojen aikana en voinut työharjoittelussa olla yhtään sen pidempään kuin olin ilmoittanut. Työpäivät ei saaneet venyä tai hän suuttui verbaalisesti. Tällöin ei ollut muuta kuin hermostumista ja suuttumista, kuten yleensäkin parisuhteissa on. No, sain hyvät arvosanat ja valmistuin koulusta kuten hänkin. Valmistumisen jälkeen sain työpaikan, pitkän määräaikaisuuden ja hänelle tuli hinku päästä asumaan ennen armeijaan lähtöä omaan asuntoon. Hän vaatimalla vaati, löysi asunnon mikä miellytti ja lähti sitten Santahaminaan suorittamaan palvelustaan jääkäriksi/sotilaspoliisiksi. Jäin yksin pyörittämään arkea, maksamaan laskuja ja juoksemaan kodin, työpaikan ja Santahaminan väliä. Päivät vierivät ja uupumus alkoi aika pian näkymään minussa. Selkeitä muistikuvia ei tuona aikana ole kuin yksi; hänellä oli ehkä iltavapaa tulossa, olin vanhemmillani käymässä ja viestiteltiin illan iltapäivästä paljon. Välillä tuli tieto iltavapaan peruuntumisesta, toisessa hetkessä se onnistuukin ja seuraavaksi ei oltukaan varmoja. Paljon epävarmuutta. Olin lähdössä kotiin julkista liikennettä käyttäen (ajokorttia en ollut suorittanut tällöin) kohti kotia ja pitkiä yöunia kohti kunnes häneltä tuleekin viesti, että missä olen. Viesti sisälsi useamman kirosanankin. Sanoin, että olen toisella puolella pk-seutua menossa kotiin. Ärrä päät lensi häneltä, sanoi ettei noin voisi tehdä kun jotain sovitaan ja totesi minun pilanneeni taas kaiken. Ei tuossa hetkessä muuta kuin nokka kohti Santahaminaa, matka aika noin tunti ja ärsyyntynyt reserviläinen vastassa. Oli aika hiljainen iltama silloin.

Nykyäänkin olen Suomen armeijan intohimoinen seuraaja ja arvostaja, joka olisi halunnut käydä naisten vapaaehtoisen maanpuolustuksen läpi. En voinut exäni takia edes haaveilla siitä ja oma terveyden tilakaan ei sitä sallinut. Tuona aikana kun hän kävi oman velvollisuutensa hoitamassa, näin jotain joka jäi pitkäksi aikaa mietityttämään. Kaikkien muiden armeijassa palvelustaan hoitavien miesten/naisten puolisot olivat lähekkäin, nauroivat ja halailivat. Ei meillä sellaista ollut, lähes aina ylä vitoset annettiin ja pika pusu poskelle, ei kädestä pitelyä tai muuta. Tuolloin se sapetti ihan hirveästi, mutta en osannut (oikeastaan halunnut) myöskään vaatia sitä.

Armeijasta päästyään hän oli hetken aikaa työttömänä, ellen aivan väärin muista. Maksoin paljon laskuja ja meidän elämistä, koska olin ainoa työssäkäyvä. Häntä häiritsi suuresti kun viikonloppuisinkin saatoin töissä olla. Hän osti itselleen auton, ajoi moottoripyörä kortin ja osti moottoripyörän. Loppujen lopuksi hänkin sai töitä, mutta ei hänen rahansa riittäneetkään kuten piti. Hän eli yli varojensa, monesti pari viikkoa ennen uuden palkan tuloa oltiin jo minulta anelemassa rahaa siihen ja tähän asiaan.

Milloin sitten parisuhde väkivalta alkoi näkymään? Minkälaista se oli?

Ensimmäinen väkivaltainen konflikti tuli asuessamme vanhemmillamme ja olin hänen luonaan viikonlopun viettämässä. Hänen vanhempansa oli, kuten joka lauantai, käymässä ruokakaupassa ja jostain meille tuli sanaharkka. Ihan mitättömästä asiasta se oli, mutta hänellä meni hermot syystä tai toisesta nyt ihan kunnolla. Olin vuoteessa maaten, puhelinta selailin ja ajattelin, että parempi olla hetki hiljaa niin hän rauhoittuisi ja saisi rauhassa pelata peliänsä koneella. Toisin kävi, hän ennalta arvaamattomasti nappasi hiuksista kiinni, repi ja löi nyrkein yläselkää. Säikähdin todella pahasti tilannetta ja aloin aika hysteerisesti itkemään. Hän huusi, huoritteli ja kipusi sängylle ottaen koko ajan seinästä tukea. Alkoi potkimaan alaselän/ristiselän alueelle, useampi osuma ja niin kovaa kun hän onnistui voimaa laittaa potkuun, hän teki sen. Vaikenin vaikka kyyneleet virtasi silmistä, jähmetyin sikiöasentoon sängylle ja odotin, koska potkiminen loppuisi. Sain varmaan kuusi potkua alaselän alueelle, selkärangan kohtaan. Lopuksi kun hän ei saanut sillä minusta ääntä aikaiseksi, tuli hän toisella kyynärpäällä yläselän alueelle tiputtautuen. Nipisti, repi ja löi käsivarsien ihoa. Kuristi. Sitten se kohtaus loppui kuin seinään, ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän pahoitteli, itki ja voivotteli tekemisiään siinä kun itse olin shokissa ja yritin saada itseni rauhoittumaan. Tapahtuneesta ei puhuttu, hänen vanhempansa ei tiennyt tapahtuneesta mitään. Ainoastaan ihmettelivät, miksi olin yhtäkkiä niin hiljainen ja pidin pitkähihasta päällä sisälläkin. 

Viikkoa aikaisemmin olin tehnyt varmuuden vuoksi raskaustestin, joka näytti vahvaa plussaa ja olin onnellinen. Testitulos oli itselleni maailman ihanin ja onnellisin asia, vielä kun vauva kuumekin jylläsi. Ennen ensimäistä väkivalta kohtausta olin neulonut kaksi paria vauvan sukkia. Exäni ei ollut tietoinen raskaudesta, mutta ajatuksena oli tänä viikonloppuna asia mainita hänelle. Toisin kävi. Raskaus meni kesken, viikon ajan koko keho kipuilee ja henkisesti olen aivan romuna. Nykyisin Aleksander enkelilapseni on tuolla jossain, missä on hyvä olla ja poika saa rakkautta kyllikseen.

Seuraavassa postauksessa mennään vuosien 2014-2018 väli läpi. Käsittelen siinä työn tekoa ja väkivaltaa parisuhteessa, pahoittelen jo valmiiksi raskasta tekstiä.